Aktiivista istumista monipuolisin säädöin
Keinumekanismin ansiosta treenaat Salli SwingFitillä huomaamattasi koko päivän! Liikkuva istuin mukailee kehon liikkeitä ja erilaiset eteen ja sivulle tehtävät taivutukset toimivat pilates-liikkeiden tavoin vahvistaen alaselän, lantion alueen ja vatsan lihaksia. Kaksiosainen liikkumista mukaileva istuin aktivoi myös lantionpohjan lihaksia, mistä on hyötyä esimerkiksi synnyttäneille ja ikääntyneille naisille. Päivän paras kuntolaite niin miehille kuin naisillekin!
Liikkuva istuin auttaa säilyttämään selän luonnollisen notkon myös työtehtävissä, jotka tapahtuvat eteenpäin kurottaen. Kaksiosaisen istuimen erikoisuutena on istuimen leveydensäätö, joten tuoli sopii hyvinkin erilaisten istujien tarpeisiin, myös kapealantioiselle istujalle. Erilaisten säätömahdollisuuksien vuoksi tuolia suositellaan yhden henkilön käyttöön, jotta tuolin käyttöönotto olisi mahdollisimman nopeaa. Istuimen verhoilu on yhdistelmä luonnollisuutta, mukavuutta ja kestävyyttä. Osa nahan luontaisesta elävyydestä on näkyvissä, mutta samalla nahka kestää hyvin kulutusta.